"We are the champions.."

En siis mitenkään leuhkalla fiiliksillä ollut eilen, kun päätin yövuoron ja eläinhoitolassa aamutöillä piipahtamisen jälkeen lähteä suorilta isälle jäljestämään kevään ensimmäiset jäljet. Kylläkin mennessä vielä kuvittelin Naavan olevan sen herkkusieni, mutta ei sillä niin väliä.

Jäljet olivat siis aamusella tehtyjä eli eivät kovinkaan vanhoja, kun iltapäivän puolella lähdettiin ekalle. Päätin kokeilla ensin Pihlan kanssa, jos sekin herättäisi Naatun viretilaa vielä hiukan lisää. Jännitys oli valtava, kun odotin miten ipana suhtautuu elämänsä ensimmäiseen verijälkeen. Makaukselle saapuminen oli perusipanaa - se syöksyi liinan päässä jokasuuntaankokoajanhetinytonpäästävä, mutta kun kyykistyin ja näytin olevani kovin kiinnostunut hassusti potkitusta sammaleesta, syöksyi Pihlakin katsomaan ja kiinnostus heräsi samantien.

Alkumakaus tutkittiin siis todella tarkkaan, välillä nuuhkaisten vähän sivustakin todetakseen, että kyllä se tuoksu siitä yhdeltä alueelta tulee. Kun allekirjottanut jo kärsimättömyyttään oli varma ettei tästä tule mitään, ei päästä alkua pidemmälle, lähti ipana rauhallisen varmoin liikkein jälkeä eteenpäin - eikä pahemmin pysähdellyt matkalla. Kerran pari se otti askeleen tai kaksi sivulle nuuhkaistakseen, mutta todettuaan kulkevansa oikeaan suuntaan, se jatkoi matkaansa aina loppuun asti.

Aito sorkka herätti hiukan kummastusta, eikä Pihla siitä piitannut oikein lainkaan, mutta yllärinä oleva nakin palaset aiheuttivatkin sitten sellaisen shown etten olisi uskonut jossen olisi itse nähnyt. Ipanalla oli vaikeuksia syödä paloja, koska niissä oli hiven multaa päällä. Kyllä, tuo ihan oikeasti muljutteli niitä suussaan ja mässytti mässyttämistään, saaden aina pienen palasen irti. Sai se ne sitten vihdoin syötyä, mutta kyllä siinä kesti...

Ei muuta kuin autolle ja koiran vaihto. Naatu tulikin vauhdilla autosta ja sain tehdä töitä niinkin yksinkertaisen asian kanssa, kuin valjaiden pukeminen. Sen jälkeenkin tuo syöksyi vielä puolelta toiselle ja ihan toivoin, että innostus olisi pelkästään jäljelle.. tai niin, olihan se, mutta hiukan eri jäljelle kuin ajattelin.

Aloitus oli lähes mallia juosten kustu. Vilkaisi joo makausta, mutta muuten mentiin puoli juoksua ohi ja parin metrin jälkeen eri suuntaan kuin jälki. En seurannutkaan koiraa vaan stoppasin siihen missä olin ja hetken tuijotettuaan Naatu totesi että pitänee jatkaa jälkeä ja palasi oikeaan suuntaan. Ja näin mentiin aika pitkälti koko loppu jälki. Koira selvästi tiesi, missä jälki meni, mutta alue oli niin vilkasta riistan suhteen ettei tekaistulla jäljellä ollut mitään mahkuja kiinnostuksen ylläpitämisessä.

Viimeiset toivon rippeet hukkasin toisella kulmalla. Koira tuli ihmeen hyvin jälkeä pitkin, jopa merkaten kulman makauksen jokseenkin mutta lähti aivan päinvastaiseen suuntaan. Hetken kestäneen tahtojen taistelun jälkeen luulin koiran jo luovuttaneen, kun se kävi koukkaamassa jäljen kautta, ihan vaan palatakseen päin vastaiseen suuntaan (jossa kylläkin todistettavasti sijaitsee supikoirien polkuja ja piiloja).

Jossain vaiheessa perässä tulleen isäni merkkipussi (tavismuovipussi) rapsahti - koira salamana viereen kärkkymään herkkuja. Tässä vaiheessa olin jo valmis lyömään hanskat tiskiin ja hakkaamaan päätäni seinään. Kehoitin jälleen koiraa jatkamaan etsimistä, mutta sain osakseni vain mulkaisun ja Naatu jatkoi kerjäämistä. Hetken päästä rouva päätti luovuttaa kerjäämisen ja jatkaa matkaa, väärään suuntaan. Jossain vaiheessa se yritti vielä lähteä jälkeä takaisinpäin.

Kaikenkaikkiaan kulmalla tapeltiin reipas 5min, jonka jälkeen Naatu lähti kuin lähtikin oikeaan suuntaan. Parin metrin jälkeen uskalsin jopa varovasti kehua koiraa (tuo on välillä puheelle tosi herkkä - sanakin ja kääntyy sekoilemaan). Loppu jälki meni aika pitkälti samalla tavalla, kuin alkumatkakin eli koira pysyi kuin pysyikin jäljellä mutta oli koko ajan kiinnostunut myös muusta.

Viimeinen 30 metriä mentiin vielä jopa ilmavainulla (ei ole Naatu tainnut ikinä mennä aikaisemmin verijäljellä ilmavainulla), mutta päästiin kuin päästiinkin kaadolle, jossa nakin palat häipyivät aika hätäseen jonka jälkeen lähti sorkka. Otin jälleen pientä riehutusta sorkan kanssa ja toivon hartaasti että nyt kun Naatu sai sorkankin se saattaisi muistaa paremmin ensi kerralla mikä jäljen päässä odottaa.. Toivossa on hyvä elää...