siperianhusky & mejä

Kyllä, mua saattaa hiukan jänskättää tämä meidän mejä-koeuran alotus torstaina. Tosin, sain aikatauluani helpotettua niin, ettei huomisesta keskiviikosta tule ihan tappourakkaa itelle. En sitten tiedä miten paljon se auttaa torstaina.

Tässä yövuoroo valvoessa ehtii miettimään kaikenmoista ja pitkästä aikaa kaivoin esille KoiraNetin ja aloin tutkimaan yhdistelmää siperianhusky & mejä. En sitten tiedä, että onko se hyvä vai huono asia (vai pitääkö sen olla kumpaakaan?), ettei Suomesta löydy kuin yksi ainoa siperianhusky joka on käynyt virallisissa mejä-kokeissa. Polar Speed Venla. Samainen koira on myös ansainnut FI JVA-tittelin vuonna 2009, onnittelut siitä.

Itellähän oli tuolloin 2009 loppuvuonna haaveissa tehdä Naavasta ensimmäinen JVA-husky, mutta karu totuus paljastui, kun lueskelin seuran foorumia ja kuulin ko. nartun valioituneen. Tällä hetkellähän Naavan jälkityöskentely on sitä mitä on, koira kun tietää homman ja kuvittelee voivansa tehdä samalla montaa muuta asiaa (miten niin NAINEN?).

Pihla taasen on ajanut elämänsä aikana sen kolme (tiedän väittäneeni edellisessä postauksessa eilisen jäljen olleen neljäs, mutta uudelleen laskettuna oikea vastaus taitaa olla kolme) jälkeä, joista yksikään ei ole vielä ollut ihan täyttä avo-luokan jälkeä pituudeltaan. Muuten kaikki oikeassakin jäljessä olevat osat on kokeiltu. Ja joka kerta koira on ollut kaadolla hiukan kummissaan, että tässäkö se muka oli. Elättelen siis toivoa, että se jaksaa keskittyä kokeessa täyspitkään jälkeen.

Vaikka olen yrittänyt takoa päähäni, ettei pitäis analysoida asiaa sen enempää, niin väkisin on tullut pohdittua myös sitä, että sanomista voi tulla myös koiran vaisusta kaadon merkkaamisesta, tuolla kun ei ole ollut mitään kovin suurta hinkua hirven sorkkaa kohtaan. Tiedä sitten onko syynä sorkan koko vai se, että se tuli niin "pian". Mutta kyllä se sen merkkaa, se että jos tuomari sattuu kattomaan sen 0,2s aikana just johonkin muualle, niin on paskempi nakki..

Puhuessani tätä mejä-asiaa tänään yhdelle hyvälle tutulle, joka on perehtynyt enemmän pk-jälkeen (on myös hakenut ihan oikeasti kadoksissa olevia ihmisiä), totesi hän nauraen "Tommosia noi mejä-ihmiset on - yks jälki takana ja kokeeseen!" En voinut kuin nauraa. Kuis sitten? Joko se koira ajaa jälkee tai se ei aja.

Ja koska Pihlan kans on tuo oma kilpailuvietti pikkuhiljaa nostanut päätään, on myös mietittävä sitä mahdollisuutta, että jos tuo koira ihan oikeasti pärjää mejä-kokeissa ja sieltä saadaan ihan oikea tulos. Niin miten ois projekti Pihlasta Suomen toinen JVA? Ja miten ois hiukan nopeammalla tahdilla, kuin Polar Speed Venla, jolla valioituminen siis otti 11 koetta (pahoittelut mahdollisista laskuvirheista, pyydän huomioiman että nukuin viime yönä 4h ja nyt kello on 2:27).

Okei, ehkä pitää valmistautua henkisesti myös siihen, että sieltä ei saada mitään oikeaa tulosta. Voihan se olla, että torstaina tosiaan sataa ja Pihla toteaa ettei vesisateessa voi jäljestää (koira pystyy juoksemaan irti vesisateessa, mutta hihnalenkki on mahdoton ajatus). Voi olla, ettei se koira yksinkertaisesti ole valmis. Mutta sittenhän sen näkee.

Laukauksensietotestistä sen pitäis selvitä, kun mun ei tartte ees seistä kaukana siitä. Ainakin niin se meni siinä kokeessa, jossa oon aikasemmin käyny. Koirat sidottiin puuhun kiinni, omistajat siirty hiukan kauemmas (20m?) ja ammuttiin laukaus. Pihlan pitäis selvitä tästä, jos se ei vedä hepuleita aiheesta "nyt toi hullu ämmä hylkää mun tähän"...

Mulla olis ollu vielä asiaa meidän onnistuneista toko-treeneistä omalla pihalla eilen, mutta ehkä kerron niistä joskus toiste. Tapahtu meinaan jotain tooooooodella mullistavaa.