Ilotulitteet ja koirat - näin meillä

Joka vuosi se tulee ja joka vuosi sen vuoksi kampanjoidaan. Uuden vuoden aatto ja ilotulitteet. Joo, toki ilotuksia järjestetään pitkin vuotta satunnaisesti, mutta pelkääville eläimille (ja ihmisille) uusi vuosi on ehdottomasti pahin. Tälläkin hetkellä kuuntelen tämän vuoden ensimmäisiä paukahduksia.

Tällä hetkellä asun neljän koiran kanssa eikä näistä ketään erityisemmin pelkää, mutta ensimmäinen koirani, nyt jo edesmennyt shelttinarttu Emmi, pelkäsi viimeisinä vuosinaan todella voimakkaastikin ukkosta ja ilotulitteita. Pelko oli sen verran voimakas, että pieninkin paukahdus ulkona ollessa sai koiran kääntymään kannoillaan (tai yrittämään syliin) eikä toivoakaan tarpeiden tekemisestä ollut.

Hankin avuksi daph-haihdutinta ja jotain apteekin ilman reseptiä saatavilla olevia "rauhoittaviakin", mutta mistään ei tuntunut olevan näkyvää apua. Asiaa ei erityisemmin auttanut, että silloisella kotipaikkakunnalla oli varsin yleistä, että rakettien ampuminen alkoi jo 27. päivä tai ehkä jopa aikaisemmin, aina jostain löytyi joku jolla oli jäänyt varastoon edelliseltä vuodelta.

Koska daph tai muut eivät auttaneet, niin mentiin ihan "peruskikoilla" eli ulkona yritettiin käydä niin, että koira pääsi tarpeilleen ja sen jälkeen se sai olla kotona ihan just siellä missä koki olevansa turvassa. Verhot oli kiinni ja kämpässä valot, jotta rakettien välähdykset eivät näkyisi. Radio / tv oli normaalia hiukan suuremmalla (nöyrin anteeksipyyntö naapureille), jotta äänet kuuluisivat mahdollisimman vähän. Ja tärkeimpänä toki oma käytös ikäänkuin mitään ei tapahtuisikaan eikä koiraa ainakaan lähdetty "lällyttämään" ja lohduttelemaan. Jos se halusi tulla esim. sohvalle viereen tapansa mukaisesti, niin rauhallisesti rapsuteltiin, mutta tilannetta ei voivoteltu. Näiden jälkeen vaan toivottiin, että rakettien ammuskelu ei jatkuisi kovin myöhään.

Nykyään varotoimet on ikäänkuin samat, mutta nyt asuessani rivitalossa ja takapiha on aidattu, on koirilla mahdollisuus päästä tarpeilleen tässä illan aikana, jos niin haluavat. Ja koska Piitun jäljiltä kaapista löytyi Calmexia, niin annoin jokaiselle annoksen sitä ruoan mukana, oli siitä apua tai ei.

Ensimmäisten paukahdusten kuuluessa Naava avasi silmänsä ja näytti ajattelevan "että taasko se alkaa", ikäänkuin ärsyyntyneenä uniensa häiritsemisestä. Pihla vaihtoi makuupaikkansa tähän tuolini taakse, koska on oppinut että minä hoidan mahdolliset "pahat" tilanteet niiden osuessa kohdalle. Nyttemmin se on jo vaihtanut takaisin omalle pedilleen. Hoidokki Lilli haki nukkumapaikkaa, kuten joka ilta, joten en ole varma johtuiko paikan vaihto raketeista vai päätösvaikeudesta. Riivan reaktiot olivat kaikkein voimakkaimmat. Se touhusi leluineen omiaan ja pysähtyi kuuntelemaan paukahduksia. Jossain vaiheessa se pyrki syliini, mutta hetken päästä siirtyi eteiseen omalle vakiopaikalleen.

Ja vaikka koirani olisivat miten välinpitämättömiä tai kiinnostuneita tai yhtään mitään, niin koskaa ikinä milloinkaan en käsitä, miksi ne pitäisi ottaa mukaan katsomaan ilotulitusta?